lauantai 30. heinäkuuta 2016

Ihanat unikot

Instagramissa ja Snapchatissa (tunnukseni löytyy someikonien alapuolelta) olenkin jo hehkuttanut näistä keväällä kylvämistäni unikoista, jotka vihdoinkin ovat alkaneet kukkia. Kylvin samoihin ruukkuihin unikkoa ja anemonea. Nyt unikot ovat alkaneet aukaista nuppujaan ja joka aamu niitä on enemmän ja enemmän. 


Harmittavasti kukissa on vaan paljon kirvoja, jotka näkyvät etenkin tässä alimmassa kuvassa. Kaikki vinkit niiden poistoon otetaan vastaan. Annoin kirvoille sumutusmyrkytyksen vesi-tiskiaine-ruokaöljyseoksella, mutta kukat eivät oikein tykänneet siitä. Osa nupuista meni ruskehtaviksi. 

Aurinkoista viikonloppua!


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Teinien allasbileet kukkateemalla

Pidettiin tänään esikoisen toivomat allasbileet ja juhlimassa oli omien lisäksi 6 muuta teini-ikäistä tyttöä. Aurinko porotti todella kuumasti, onneksi iltapäivällä alkoi tulla vähän pilviäkin. Juhlien teemana oli kukat, joita ripottelimme ympäri terassia. Kävimme keräämässä aamulla luonnonkukkia ja oli täysi työ saada pidettyä ne hengissä tässä kuumuudessa. 

 

Ripustimme kukkia puisilla pyykkipojilla valkoiseksi maalattuun raudoitusverkkoon, jonka nostimme tarjoilupöydän päälle, aitaa vasten koristeeksi. Puulatikot on täynnä lasipurkkeja, joihin laitoimme kukkia.


Body Shop lahjoitti pippaloihimme kasan nuorison suosimia tuotteita. Tytöt pääsivät hemmottelemaan jalkojaan jalkakylvyssä, jonka jälkeen jalat kuorittiin Body Shopin piparminttuisella jalkojen kuorinta-aineella. Tytöt saivat myös lakata kynnet Body Shopin kynsilakoilla ja voidella jalat piparminttuisella jalkavoiteella. Jokainen vieras sai myös kotiin vietäväksi Body Shopin mansikkaisen suihkugeelin ja vartalovoiteen. 


Juomana näissä juhlissa oli nuorison suosimaa Kanes -limua sekä kuopuksen kutsuilta jäänyttä Raikastamon luomulimua. Juomat pysyivät kylminä pinkissä vadissa jääpalojen avulla. Jäädytimme jääpalojen sisälle kukkia, marjoja ja kuusenkerkkiä kukkateeman mukaisesti.


Jymy luomujäätelö oli mukana myös näissä pippaloissa ja tällä kertaa jäätelö tarjottiin lastuista tehdyistä tarjoiluastioista. Jäätelöt koristeltiin marjoilla ja erivärisillä sokerirakeilla. Nuorison suosikiksi nousi Jymyn mustikkajäätelö.


Teimme myös uima-altaaseen koristeita kukkateemalla. Askartelimme vedenkestäviä pompomeja vaaleanpunaisista ja valkoisista roskapusseista. Jäätelön ja juomien lisäksi tarjolla oli varmaksi todettuja valkosuklaa-daim juustokakkuleivoksia, sipsejä ja karkkeja.


Pippalot olivat oikein onnistuneet ja vieraat viihtyivät. Uima-altaan vesi oli 24 -asteista ja paljun vesi 40 -asteista.

*Blogiyhteistyö:
Body Shopin, Jymyn ja Raikastamon tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Pihalla taas

Voi elämä mitkä kelit ollaan saatu. Nämä lämmöt alkaa olla minulle jo vähän liikaa, mutta en valita. Kasvimaan herkut kasvaa kohisten ja kohta saadaan herneitä. Porkkanat kasvaa ja vattupuskat punertaa. 

Minä vaaleahipiäisenä joudun rasvata 50 -kertoimisella aurinkorasvalla ja siltikin punottaa. Aurinkoa en ole ottanut, mutta työn puolesta saan sitä monta tuntia päivässä, ammatinvalinnan etuja :)


Puputkin viihtyvät pihalla ja syövät heinää ja apilaa sen minkä kerkiävät. Välillä heittelen niille salaattia kasvimaalta ja porkkanamaan harvennuksesta tulevat porkkanantaimet.


Aurinkoista viikonloppua!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Allasbileet / lastenjuhlat

Kuopuksen 11-vuotissynttärit vietettiin taas perinteisten allasbileiden merkeissä. Kyllä kannatti odottaa kunnon kelejä, sillä aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Juhlimassa oli omien lasten lisäksi viisi kaveria.


Näihin juhliin koristelimme uima-altaan säleaidan silkkipapereista tehdyillä pompomeilla. Lapset olivat itse virittäneet koristeet aitaan minun ollessa töissä. Teimme uima-altaan terasille juomapöydän, jossa tarjolla oli kotimaisen Raikastamon luomulimsoja ja -mehuja. Limut pysyivät hyvin kylminä sinkkisangossa, joka oli täynnä jääpaloja. Limuista ehdottomaksi suosikiksi nousi sitruuna-limu, jota tyhjenikin useita pulloja. Raikastamon limuissa kaikki aineosat ovat luomua eikä pillimehuihin ole lisätty sokeria.



Tarjolla oli myös pienen kotimaisen jäätelötehtaan Jymy -jäätelöä. Jymy on valmistettu tuoreesta luomumaidosta. Kaikki jymy jäätelöiden maut olivat todella täyteläisiä. Plussaa Jymy saa myös tyylikkäistä pakkauksista. Tarjoilimme Jymy-jäätelöä palloina sekä suoraan purkista.


Jäätelön lisäksi tarjolla oli myös Yummy Bakerin suolakaramelli-popcornkakun reseptillä tehty kakku, tuoreita mansikoita, hedelmävartaita, sipsejä, keksejä ja karkkeja. 
 

Uima-altaan lämpötila oli 21 astetta ja paljussa oli 40 astetta. Aikaisempien vuosien allaspippaloista voit lukea täältä ja täältä.

Limut ja pillimehut saatu Raikastamolta ja jäätelöt saatu Jymyltä. Jymyä myy Kokkolassa mm. luomukauppa Chaga
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...