maanantai 7. maaliskuuta 2016

Arjen helpottajat (melkein luksusta) + lukijakilpailu


Pääsin mukaan Indiedaysin ja Abloyn kampanjaan, jonka myötä sain valita kotiimme Abloyn valikoimista turvallisuutta ja käyttömukavuutta lisääviä tuotteita. En olisi uskonut, kuinka paljon nämä tuotteet helpottavat esimerkiksi ovesta kulkemista ja oven käyttöä, ennen kuin itse sen koin.


Ovensulkimet on useimmille tuttuja julkisista tiloista sekä esim. hotellihuoneiden ovista.
Kotimme pääoveen sekä varaston oveen asennettiin ovensulkimet, jotka sulkevat oven itsestään. Ovensulkimen avulla oven saa myös pysymään auki, joka on erittäin tervetullutta kantaessasi esimerkiksi ruokaostoksia autosta sisälle. Ovensuljin myös estää tuulta paiskomasta ovea. Aluksi mietitytti haluammeko kotiimme rumia möhkäleitä ovien päälle, mutta kuten kuvasta näkyy, ovensuljin sulautuu hyvin kotimme värimaailmaan ja on lähes huomaamaton. Ovensulkimessa on useita säätömahdollisuuksia mm. kuinka kevyen tuntuisesti ovi halutaan aukaista ja kuinka hitaasti sen halutaan sulkeutuvan kulkijan perässä.


Myös varastossa oven suljin on kätevä, sillä kun kuljet kädet täynnä tavaraa, on ihanaa kun oven saa pysymään auki tai se sulkeutuu itse perässäsi.

Meillä on pääoven lisäksi kolme muuta uloskäyntiä. Kodinhoitohuoneesta, päämakuuhuoneesta ja työhuoneesta on ovet ulos. Näihin kolmeen oveen asennettiin ovijarrut, jotka pitävät oven auki halutussa asennossa sekä estävät tuulta paiskomasta ovea.


Meillä on usein kesällä terassin ovi auki ja tähän asti se on pitänyt pöngätä betonisella ovistopparilla auki, jotta tuuli ei sitä paisko. Nyt ovi pysyy itse auki ovijarrun avulla. Kätevää! Myös kodinhoitohuoneesta on helppo kantaa matot ulos, kun ovi pysyy auki, puhumattakaan takkapuiden kantamisesta.


Oletko kuullut bakteereita tuhoavista ovenpainikkeista? Abloy on kehittänyt antibakteeriset Abloy Active -tuotteet yhdessä Teknoksen kanssa. Ovenpainikkeet, vääntönupit ym. ovat antimikrobisia eli niissä on bakteereita tuhoava active -ominaisuus joka estää bakteerien leviämisen painkkeiden kautta. Teho perustuu hopeaan ja on 100% turvallinen käyttäjälle.

Valitsin myös meille jokaiseen ulko-oveen tällaiset antibakteeriset painikkeet, nupit ja helat harmaan värisinä.


Jokainen on varmasti samaa mieltä, että kunnon lukitusratkaisut tuovat turvaa kotiin. Oletko tiennyt, että kaikki kotisi lukot voidaan sarjoittaa kotiavaimelle. Kiitos Abloyn, meillä aukeaa nyt postilaatikkokin kotiavaimella.


Lisäksi saimme peräkärryyn Abloyn riippulukon, joka on sarjoitettu kotiavaimeemme. Kaikki kotimme lukot avautuvat siis kotiavaimellamme.


Nyt sinullakin on mahdollisuus voittaa itsellesi abloyn tuotepaketti (arvo n. 100e). Osallistut kilpailuun vastaamalla kysymykseen: Mikä saa sinun olosi tuntemaan turvalliseksi kotona? Jätäthän kommentiisi myös sähköpostiosoitteesi, josta sinut saa voiton sattuessa kiinni.

Kilpailun säänöt löydät täältä.

*Abloyn tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.
* Stalan postilaatikko saatu bloginäkyvyyttä vastaan.


73 kommenttia:

  1. No mukana tietysti! Turvaa tuo hyvä valaistus ja lukitut ovet. Nämä tuli ensinnä mieleen.

    VastaaPoista
  2. Lukitut ovet ja tallessa olevat avaimet :). Mukana ilman muuta kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Pihavalot liiketunnistimilla ja meidän ulkokoirat :D syvalta.sanna@Gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukaan! Turvaa tuo lukitut ovet sekä mies ja koira kotosalla :)

    VastaaPoista
  5. Mukana! Kunnon lukot, lukitut ovet, valaistus ja turvallinen seura.

    VastaaPoista
  6. perukassa asuminen luo turvallisuutta.Mukana arvonnassa.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Palo- ja häkävarotin. Meillä lämmitetään puilla. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  8. mukana myös! kirsi.kivijarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ovet lukkoon, riittävästi valoa (etenkin jos mies poissa kotoa) ja toivotaan, että koira ilmottaa, jos asiattomia pyrkii sisälle meidän huomaamatta :)

    Todellakin mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  10. Tunnistimella varustetut ulkovalot.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com.

    VastaaPoista
  11. Ovet aina lukossa ja abloyn lukot ja avaimet meilläkin käytössä! Tuollainen ovijarru olisi näppärä meidänkin terassin oveen, sitä kun on kesällä kiva pitää auki, mutta tuuli ikävästi paiskoo niin että lasit helisee! :-)

    -tuikku
    numme14@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Toimivat palovaroittimet, lukitut ovet ja kunnollinen ulkovalaistus tuovat turvallisuuden tunnetta. (:

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa tunnistimet ja koira luo turvallisuutta. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Turvallisuutta kotona on vahva mies ;) ja tietty lukitut ovet, vain yksi sisäänkäynti ja korkealla asuminen.

    jasmiinakk@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Ounou... Meiän 45 kiloinen rotikan ja bernin sekoitus saa kyllä olon turvalliseksi :) Ihan kuka vaan ei uskalla tulla..Kokonsakkin puolesta tuo Pyry on aikas "pomo".... LApset ehkä tuntee turvallisuutta kun äidillä on niin kamala ääni että koko kylä kuulee jos jotakin tapahtuu :)) Muttä öisin meilläkin on ovet lukossa!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Pihavalot ja tutut naapurit.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Wautsi mitä tuotteita! Upeita! Mulle toisi turvallisuuden tunnetta hälytysjärjestelmä. Maksaa vaan niin pirusti!

    VastaaPoista
  18. K o i r a :) Mutta me niin tarvittaisiin tuollainen oven sulkija. Että mä inhoan oven paiskomista.

    VastaaPoista
  19. Turvaa tuo kaksi koiraa, tukeva ovi ja lukot joka ovessa. Takaoveen olisi kiva tuo ovensulkija, kun siellä ei vielä ole :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Luotan myös Abloyn lukkoihin. Turvallisuudentunnetta lisää myös hyvä valaistus sekä hyvät naapurit. Ihanien ihmisten ympäröimänä tuntee olonsa turvalliseksi.T: Marja
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Riittävä valaistus,hälytysjärjestelmä,valppaat ja mukavat naapurit :)

    Annika-85-@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Abloyn lukot meilläkin luovat kyllä turvallisuuden tuntua. Tuollainen ovijarru tulisi kyllä tarpeeseen :)
    h.leimuranta@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Turvaa tuo lukittujen ovien lisäksi turvalukot, naapurit sekä seura :) -Ansku-

    ansku.ja@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Lukitut ovet sekä valot ja pienien yöhiippareiden (lastemme) vuoksi, myös yövalot tuovat turvaa sisätiloissa.

    kotiaitisisustaa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Lukitut ovet, ihanat naapurit.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Lukitut ovet, mies ja koira kotona sekä hyvät naapurit.

    VastaaPoista
  27. Koti on paikka, jossa on helppo tuntea olonsa turvalliseksi. Turvan tunnetta tuovat hyvä lukitus, perheen läsnäolo ja lähellä olevat naapurit.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Turvaa tuo perhe, palo-ja häkävaroittimet sekä yöksi ovi lukkoon.
    heini.hentila@suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. Valot ja oma mieheni =D. Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Hyvät lukot, hälytysjärjestelmä, pihavalaistus ja asunnon sijainti rauhallisella alueella jossa toimii myös naapurivahti:)

    VastaaPoista
  31. Turvallista on kun, ulkona pihavalaistus kunnossa ja verhot saa vedettyä kiinni.
    toivonkauppa@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Valot liiketunnistimella, hyvä lukitus ja ikkuna josta näkyy kuka soittaa ovikelloa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kunnolliset lukot ja mies kotona :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Turvaa tuo ulkovalot,toimivat ulko-ovien lukot ja koira :)
    liguirize@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Valaistus, hyvät lukot, palovaroittimet. tekoniemi.tanja@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana!
    Turvaa tuo rauhallinen kodin ympäristö, hyvät naapurit, hyvät turvalaitteet kotona! piitu@iki.fi

    VastaaPoista
  37. Turvaa tuo hyvät, laadukkaat lukot, valaistus ja mies! :)
    -leena

    VastaaPoista
  38. Koira, mies ja riittävä pihavalaistus. reetu84@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Toisetihmiset 😊 sanameris (a)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Mukana :) Ehdottomasti hyvät lukot ja valaistus :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Hyvä valaistus ulkona ja kunnolliset lukot. Lisäksi tykkään jättää jonkun pienen valon eteiseen päälle kun lähdetään pitemmälle reissulle.

    VastaaPoista
  42. Lukitut ovet, valaistus ja tietysti toiset ihmiset/koira :)
    T.Suvi
    suvi_rantala@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Jämptisti lukittavat ovet, toimivat palo- ja häkävaroittimet, pimeällä ja hämärällä riittävät kulkuvalot. Toimintavarma puhelinkin on maalla hyvä ola olemassa.
    savenvalaja@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ovet lukossa ja mies sekä koira kotona :)

    VastaaPoista
  45. Hyvät lukot ja naapurit. Terkuin Terhi

    Weetis@gmail.cm

    VastaaPoista
  46. Meillä on aika iso talo, jonka vuoksi en koe aina oloani turvalliseksi. Naapureissamme on käynyt varkaita- onneksi meillä ei. Pidän aina huolen, että ovet ovat lukossa. Lisäksi turvallisuutta luo muiden ihmisten läsnäolo ja valot. Ulkovaloja ei pidä myöskään unohtaa:)

    rebekka.up@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Turvallisuuden tunnetta luovat ainakin hyvät lukot. Yhteen aikaan pelkäsin murtautujia enemmänkin, ja silloin hommasimme hälyttimiäkin oviin. Hyvässä seurassa ollessa hälyttimetkään eivät kuitenkaan tunnu aina tarpeellisilta. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Minulle eniten turvallisuutta luovat hyvät jykevät ovet hyvine lukkoineen. Toki valaistuskin on tärkeää. Kameravalvontaakin harkitsimme yhdessä vaiheessa, kun kuulimme lähialueella liikkuvista mahdollisista murtomiehistä. Nekin varmasti loisivat turvaa. juhtimus(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  49. Hyvät lukot ja mies talossa.
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Asuminen kerrostalossa, jossa videovalvonta sekä abloyn lukot ovissa.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Lukitut ovet ja mukavat naapurit!
    sari.lamminpaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  52. turvalukkoa olen viime aikoina harkinnut erittäin vakavasti, viimeistään kesällä aion sen hankkia.

    eemv330@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Lukittu ja asuttu koti! Voi että nuo sulkijat olisivat ihan huiput.... Tosi hyvä esittely tuotteista!!!!
    hennamake(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  54. En aina tunne kotiani turvalliseksi kaikilta osa-alueilta (pelkään jonkun olevan oven takana, joku voi päästä porttikongista sisään, tulipalot, meteli jne.), mutta turvallisuutta edistäviä tekijöitä ovat toimivat lukot, ovisilmä ja turvalliset ihmiset ympärillä. Itsekin pyrin turvallista oloa luomaan ihan mielen voimalla...aina sekään ei riitä :D
    jonna.pusa@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Näin kerrostaloasujana turvaa tuovat modernit lukot ja sähkölukotettu ulko-ovi. En usko, että täällä pääsee asiattomat kulkijat ihan heti sisälle kuten olen kuullut joissain taloyhtiöissä olevan huolenaiheena :)

    Ebelidae(at)hotmail(piste)com

    VastaaPoista
  56. Hyvä ulkovalaistus, lukot tietysti sekä palovaroittimet.
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Palohälytin ja sammutuspeite ehkä ainoat turvavarusteet meillä. Häkävaroitinkin pitäisi hankkia uusi. Lapsia olen käskenyt katsomaan ikkunasta, kuka on oven takana, ennen kuin aukaisee. Olisi hyvä hankkia turvaketju oveen myös unissakävelijälapsen vuoksi.

    VastaaPoista
  58. Lukitut ovet varsinkin nukkumaan käydessä sekä tuhisevat koirat. Palo- ja häkävaroittimet myös.
    amma__ ät hotmail.com

    VastaaPoista
  59. No meidän vartijakoira Vilppu :) ja se, ettei tarvitse nukkua yksin. ja hyvät naapurit.

    VastaaPoista
  60. Kunnon lukitukset ovissa. Takapihan ovessa tosin on niin iso ikkuna, että jos siitä joku tulee sisälle niin varmasti mahtuu. Mutta täytyy luottaa että asuminen eläkeläisen asuinalueella on hyväksi, naapurivahti pelaa myös päivisin.

    VastaaPoista
  61. Lukitut ovet ja valot liiketunnistimella.
    halohi@ulapland.fi

    VastaaPoista
  62. Se että ei ole yksin kotona tuo turvallisuutta. Yksin ollessa sitä jää helposti kuuntelemaan epämääräisiä rasahduksia yms yms. Kunnon lukitusjärjestelmä on kyllä ehdottomuus.
    Mukana.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  63. Lukot ovat kunnossa ja hyvä valaistus pihalla, se saa oloni tuntemaan turvalliseksi.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Airiina
    Turvalukko ovessa antaa lisää turvallisuutta, samoin kunnollinen pihavalaistus.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  65. Koirat ja lukitut ovet.
    liisaalppila@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Vieläkö ehtii arvontaan? Ovet lukittuina ja ja kyllä nuo vahtijussi-valaistusjutut ovat myös tärkeät turvallisuuden kannalta.

    VastaaPoista
  67. lukitut ovet ja häkä ja-palovaroittimet, sekä mies , jos on kotona:)

    VastaaPoista
  68. Onpa käteviä systeemeitä, enpä ole tullut ajatelleeksi. Varmaan laitettava hankintalistalle uuteen kotiin.
    Turvaa kotona tuo mies, lukot ja liiketunnistinvalaisimet.

    VastaaPoista
  69. Turvaa antavat hyvät lukot, pihavalaistus ja kodin sijainti.

    VastaaPoista
  70. Lukitut ovet, koira ja tallessa olevat avaimet

    rebekka.peltomaki@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Turvaa tuo lukot ovissa ja oma perhe :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...