maanantai 8. kesäkuuta 2015

Valmis hyötypuutarha

Puutarha olisi nyt valmis. Tai melkein valmis, alue rajataan vielä laudalla. Viime kesänä teimme isäni kanssa kaksi isoa viljelylaatikkoa, jotka oli käsitelty tärpätillä laimennetulla tervalla. Laatikot näyttivät jo kulahtaneilta ja halusin mustat laatikot, joten käsittelin laatikot Osmo Colorin mustalla ecogarden öljyllä. Rajauslaudat käsitellään samalla öljyllä. 


Lisäksi minulla oli yksi pieni Kekkilän musta viljelylaatikko ja ostin toisen samanlaisen mutta puunvärisenä, jonka käsittelin myös samalla öljyllä. Viljelylaatikot olivat nurmikolla, joten kaivoin nurmikon pois, samoin tyhjensin viljelylaatikot. Soran alle laitoin suodatinkankaan. Viime kesänä ostamani Kekkilän askel-laatat pääsivät nyt käyttöön.


Kahdessa isossa laatikossa on mansikkaa, toisessa pienessä hernettä ja toisessa mausteyrttejä, laventelia ja salaattia. Vielä olisi soran tasoittamista.

Tässä vielä miltä vanhat laatikot näytti:


Huh huh, olipahan homma, mutta kyllä kannatti :)

50 kommenttia:

  1. Tulipa tosi kaunis ja viimeistellyn näköinen! Mulla on suunnitelmissa uuteen pihaan laittaa myös hyötykasveja laatikoihin, ja ympärille olin ajatellut laittaa haketta. Tuo sora näyttää kyllä tosi kivalta myös. pitääpä harkita vielä sitäkin!

    VastaaPoista
  2. Wau, kyllä nyt kelpaa satoa korjailla! :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi hyvältä! Tuollaisen puutarhan minäkin haluaisin. :)

    VastaaPoista
  4. Kivan näköistä! Varmasti on vaivan arvoinen :) ja kauniit askelkivet

    VastaaPoista
  5. Tyylikkäät. Olen harkinnut näitä pyöreitä laattoja etukuistillemme...

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää. Kivat nuo pyöreät astinlaudat kun laatikot on niin kulmikkaat. Kaunista <3

    VastaaPoista
  7. Hih, meillä on aika identtiset kasvimaat ! Multa vain puuttuvat vielä kasvit...mutta kun täällä perhanan alaskassa on niin kylmä, että kukaan ei tarkene, ei emäntä eikä kasvit :(

    VastaaPoista
  8. Tämä teidän karvimaa on kyllä ihana. Mekin tehtiin tänä kesänä kasvimaa uusiksi kun rupesi ärsyttämään kasvilaatikoidne välistä tunkevat rikkaruohot liikaa. Ihanaa kyllä odotella satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saga ♥ Mua ärsytti heinät kun laatikoiden reunat ulkopuolelta oli koko ajan pitkinä, kun ei jaksanut aina trimmerillä niitä vetää.

      Poista
  9. Onpas hienot! Kyllä noita katsellessa passaa satoa odotella;)
    Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihana kasvimaa <3. Varmasti vaivan arvoinen, toivotaan hyviä satoja :). Ja kiitos öljyvinkistä, taidan sittenkin maalata meidän viljelylaatikon, niin hyvännäköiset nuo teidän omat.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Tarja ♥ Minä ihastuin tuohon öljyyn ihan täysillä ja mietin mitä voisin vielä vetää mustaksi :)

    VastaaPoista
  12. Kylläpä on upea kokonaisuus! Sieltä kelpaa sitten noutaa todellista lähiluomua ruokapöytään :D

    VastaaPoista
  13. Love it! <3 Iso hatunnosto hommasta, työmäärää on varmasti riittänyt ja kurja keli on epäilemättä lisännyt hommaan haastavuuskertoimia. Mustat laatikot näyttävät upeilta ja muutenkin koko kokonaisuus pelittää kauniisti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Oli siinä hommaa, kädet on rakoilla ja reidet mustelmilla :)

      Poista
  14. Kylläpä näyttää kivalle! Tuolta on mukava poimia herkkuja :)

    VastaaPoista
  15. Hienot laatikot! :) Kätevä tapa saada yrtit omasta maasta!

    VastaaPoista
  16. Onnistunut uurastus! Näyttää tosi kauniilta ja toimivalta :)

    VastaaPoista
  17. En kestä. Ihanan näköistä <3 Kivat noi pyöreet muodot laatoissa, kun muuten on kantikasta.

    VastaaPoista
  18. Nam nam! Oma puutarha on ihan parasta! Minäkin istutin juuri mansikat, viinimarjapensaat, kasvimaan ja vielä odottaa istutusta omppupuut ja luumupuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pitäisi vielä istuttaa viinimarjapuskat ja omenapuita :)

      Poista
  19. Kiitos vinkistä. Sinun innoittamana uudistunut omatkin kasvilaatikot. Kaunis yrttimaa sinulla. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ja mukava kuulla, että sait täältä innostuksen :)

      Poista
  20. Ooh, I like a lot!! Hyvältä näyttää.

    Meille on tulossa myös takapihalle 3 istutuslaatikkoa ja mietin, että pitääkö nurmikko poistaa alta + ympäriltä ja laittaa tilalle soraa. Vai voisko ne vaan nakata nurmikon päälle. Oliko siis pitkät heinät ainoa ongelma aiemmin? Kärsikö puulaatikot nurmikon kosteudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei laatikot kärsineet mitenkään, mutta halusin vain siistimmän näköisen alueen. Kyllähän laatikot voi laittaa nurmikon päällekin, itse laitoin pohjalle styroksia mikä oli jäänyt raksa-ajalta ja hyvin pysyi heinät poissa.

      Poista
  21. wautsi, tosi kaunista! Miekin laitoin laatikot nurmikon päälle, alle vain sanomalehteä ja siihen mullat. Hyvinhän nuo siemenet on lähteneet kasvaman :)

    VastaaPoista
  22. Täällä tehdään kohta samanlaisia...kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...