torstai 7. toukokuuta 2015

Pihapohdintaa

Netti on pullollaan ihania pihaideoita, mutta minulla lyö tyhjää mitä omalle pihalle laittaisi. Meidän pihallahan on vasta kaksi kirsikkapuuta ja kolme tuijaa. Lisäksi pari kasvilaatikkoa, joissa on mansikkaa. Kolmas laatikko odottaa paketissa kasaamista. Pieni kukkapenkki on myös, jossa oli viime kesänä jaloleinikkejä ja samettiruusuja. Nyt pitäisi saada jotain muita kukkia ja lisää kukkapenkkejä. Jaloleinikkejä en laita, koska ne ovat vaikeita kasvattaa. Kahdestakymmenestä mukulasta nousi vain muutama. Samettiruusutkaan ei houkuta. Kukahan tulisi suunnittelemaan meidän pihan..

Välineistä ei ainakaan ole puutetta, sillä Fiskarsilta blogiyhteistyön kautta saamani välineet ovat ihan loistavia. Aikaisemmin esittelinkin jo osan uusista välineistäni. Tässäpä tulee loput.


Koska meillä ei vielä ole omenapuita tai muita puita joihin testata ohileikkaavia oksasaksia, kokeilin kuusen taimeen ja hyvin leikkasi ainakin niitä. Kirsikkapuumme ovat vielä pieniä, joten niille ei tarvitse saksia näyttää. Tarkoitus olisi tänä kesänä istuttaa myös omenapuita, marjapensaita ja tyrnipensaat.

 

Kuten kuvasta näkyy, Solid lehtiharava XL on todella iso, jolla saa kerralla isomman määrän lehtiä mukaan. Haravassa on 27 litteää, jäykkää ja kaarevaa piikkiä, jotka estävät lehtiä nousemasta ylöspäin ja tukkimasta haravan lapaa.


Möyhennyskuokalla ja rautaharavalla on meidänkin pihalla hommia kun pääsen kukkapenkkien ja istutuslaatikoiden kimppuun.

12 kommenttia:

  1. Voi että, meillä olisi kyllä käyttöä noille kaikille! Justiin V yritti sivuleikkureilla leikata marjapensaita ja omenapuuta eikä ihan riittänyt teho työkalussa :) Ja toi kuokka olisi ihan täydellinen meidän perunamaan möyhentämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskarsilla on kyllä tosi hyviä ja tukevia tuotteita.

      Poista
  2. Mulla hankinnassa kunnon lehtiharava, tuo sinun näyttää kyllä todella hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Tee iso niittykukkapenkki! Valmiita siemenseoksia myydään erilaisille pihoille. Esim. perhoskukkaniitty toisi myös hyötykasveille tärkeät pölyttäjät puutarhaan. Ja niittykukat melko pitkälti huolehtivat itse itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niittykukkapenkki olisi aivan ihana. Olen sellaisesta haaveillut. Laitetaan harkintaan :)

      Poista
  4. Sama haave täälläkin: olisi ihana saada pihasuunnittelijan apua. Mitä istuttaisi, miten ja minne - ne kun tietäisi. Mutta pikkuhiljaa se kai valkenee, meille molemmille. Upeat tarvikkeet sulla jo onkin - ihan mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaa, että saadaan suunnitelmat tehtyä, molemmat ♥

      Poista
  5. Kyllä noilla Fiskarsin välineillä hommat näyttävät sujuvan - tuo iso harava on kiva.
    Ja teidän talo on niin upea ja siinä kunnon pihapiiri, että jos et hyvää ratkaisua istutuksille keksi, pyydä apuun puutarhasuunnittelija.
    Saat pihan, jossa on osattu ottaa huomioon maaperä ja kaikki mahdollinen. Ja sitä suunnitelmaahan voi toteuttaa useamman vuoden ajan.
    Meillä on joskus tämän rivitalokodin istutukset suunnittelutettu, mutta vuosien saatossa ovat kyllä vaihtuneet kukkapenkkien ja istutusten paikat - eikä siitä ole hyvä seurannut;) Pitäisi varmaan pyytää uudet suunnitelmat - niin tänne kuin Sauvon farmillekin, missä piha on vielä hirveämmässä kunnossa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, täytyy varmaan jostain suunnitteluapua hommata :)

      Poista
  6. Fiskarsin välineet ovat kyllä omaa luokkaansa! Meillekin rantautui kuukausi sitten L-kokoinen harava. On ilo touhuta, sillä se on kevyt ja vahva, sepeliltäkin lähtee roskat ja kasan tekeminen onnistuu :) Pihasuunnittelussa on hyvä kääntyä pihasuunnittelijan puoleen, eikä pelkästään kasvien osalta vaan minkälaisia näkemyksiä hänellä on pihan toiminnallisuuden suhteen. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati kommentista, kyllä alan kallistua suunnittelijan puoleen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...