lauantai 16. toukokuuta 2015

Ällöttävä löytö

Ette usko mitä löysin tänä aamuna kodinhoitohuoneen kaapista, jossa meillä on talon tekniset laitteet. Sokeritoukkia! Yäk! Ja vielä uudessa talossa. Imuorin ne mitkä ehdin, ennen kuin livistivät piiloon ja lähdin hakemaan kaupasta muurahaismyrkkyä. Nyt siellä on kasa toukanraatoja. Alkoi armoton siivoaminen ja toukkien listiminen. 

Toukkajahdin lisäksi olen istuttanut kukkien siemeniä ja isäni esikasvattamia taimia.  Taimipurkit tein sanomalehdestä kieputtamalla sanomalehtisuikaleen lasipurkin ympärille ja taittelemalla pohjan kuin lahjapakettia tehdessä.


Viikonloppuja kaikille!

16 kommenttia:

  1. Meidän äidin kodissa oli niitä toukkia myös ja aikamoisen taistelun sai käydä, että niistä pääsi eroon. Tsemppiä taistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ovat kyllä ällöttäviä vaikka kuulemma harmittomia.

      Poista
  2. Iiiik, toukat on inhottavia! Meillä puolestaan on ollut riesaa muurahaisista, jo kahtena keväänä ollaan
    jouduttu tilaamaan oikein ammattimyrkyttäjä niitä hävittämään.

    Ihania pikkutaimia olet kasvattanut. On varmasti ihana päästä seuraamaan kasvua siemenestä asti,
    mitä kukkia niistä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös muurahaisten kanssa taisteltu, mutta minkäs voi kun tänne metsän keskelle on pitänyt päästä :D Pikkutaimista tulee malvikkeja ja siemenistä tulee tsinniaa ja kiinan asteria.

      Poista
  3. Mulla on erittäin ikäviä kokemuksia sokeritoukista. Rivarikodissamme vuosia sitten ihmettelin pitkään, mistä ihmeestä ne tulevat. Inhosin niitä ihan hirveästi ja samalla pelkäsin myös, sillä yleensä sanotaan, että ne vaativat kosteutta elääkseen. Muutettuamme rivarista pois, paljastui kylppäristä kosteusvaurio, josta meillä ei ollut tietoakaan. Taloyhiön muissakin kylppäreissä oli samaa ongelmaa. Toivottavasti teidän toukat ovat vain tulleet viemäristä tai nille löytyy joku muu mukavampi selitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella että meidän toukat ovat tuleet vain paskan perässä, hevosenpaskan :) Googlettamalla olen etsinyt tietoa ja melkeinpä jokaisessa taloudessa elää ilmeisesti sokeritoukkia eikä se tarkoita heti, että olisi kosteusvaurio. Tottahan kodinhoitohuoneen ilma on kosteahko, koska pesuhuone on vieressä ja pyykkirumba tapahtuu kodinhoitohuoneessa. Toivottavasti nämä meidän toukat nyt kuolee kerta heitolla näillä myrkyillä.

      Poista
  4. Tsemppiä ötökkäjahtiin, ikävä löytö kyllä moiset :-/ Kivat purnukat taimilla! :-)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä taistoon sokeritoukkia vastaan! Omakotitalossa niistä on vissiin kuitenkin mahdollisuus päästä eroon. Kerrostaloissa itse ainakin jouduin nostamaan kädet pystyyn, kun toukat karkas hetkeksi naapurin puolelle vain tullakseen kohta takaisin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että päästään noista nopeasti eroon.

      Poista
  6. Uih, mikä löytö. :( Onneksi kävit heti toimeen kunnon myrkyillä.
    Mitä taimia istutit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt on myrkytetty oikein kahdenlaisilla myrkyillä :) Pikkutaimista tulee malvikkeja ja siemenistä tulee tsinniaa ja kiinan asteria.

      Poista
  7. Hyi ja yök :) Opiskelukämpässäni kuhisi niitä ja huoltoyhtiön välinpitämätön pikku myrkyttely ei tuottanut tulosta. Paitsi että minun pää oli sekaisni myrkyistä viikonkin poissaolon jälkeen! Kunnon myrkyt niin johan lähtee! Tsemppiä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yök todellakin. Muistan, että meillä oli aikoinaan vuokrakämpässä kerrostalossakin noita ja saatiin ne hävitettyä, en kyllä muista miten :)

      Poista
  8. Yöks, meillä oli rivarissa niitä ja mikään ei auttanut niihin. Viimeinen pisara oli, kun tultiin yöllä ulkomailta kotiin ja niitä perkeleitä oli sängyssä. Heitettiin samantein patjat ulos talosta ja seuraavana päivänä uudet tilalle. Oli varmaan se syynä, kun patjat makas lattiaa vasten ja kosteus ei päässyt haihtumaan. Ikinä en enää ota muuten sängystä jalkoja pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi helevata, se vielä puuttuis, että ne sänkyyn tunkis :(

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...