lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitä paketeista löytyi?

Joulupukki oli saanut kirjeeni, sillä paketeista paljastui juuri toivomiani lahjoja. Tänä jouluna annoimme vähemmän lahjoja kuin aikaisempina jouluina, sillä lapset eivät toivoneet enää leluja vaan käyttötavaraa. 


Paketeistani löytyi Marimekon Siirtolapuutarha -sarjaa, jota kerään. Lumi kynttilän sain Siljalta ja raaputusarpoja sain aika kasan. Arvoilla tuli ihan hyvin rahaakin.


Sain myös pellavaiset petivaatteet, joita olin toivonut.


 Fiskars muisti minua jo marraskuun puolella myös upealla valkoisella setillä, jossa oli retkikirves ja kirveen/saksien teroittaja sekä valkoiset hanskat. Kiitos Fiskarsille!

Yksi lahja on vielä matkalla, sen näette kun se saapuu. Ja tuo kuusi lähtee ihan kohta ulos, tiputtelee älyttömästi neulasia.

Mukavaa viikonloppua!

 

Koti Aurorassa löytyy myös:
facebookista // instagramista // twitteristä // styleroomista // pinterestistä

28 kommenttia:

  1. Toooosi kivoja lahjoja!! Nuo Marimekon astiat ihastuttaa suuresti! Mä sain lahjakortin Marimekkoon, mutta vielä en ole osannut päättää, mitä sillä tulen hankkimaan:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen niin ihastunut noihin siirtolapuutarha-astioihin :)

      Poista
  2. Aikas kivoja lahjoja. Mut yllätettiin ihan todella lahjoilla. Lapset myös olivat innoissaan lahjoistaan,

    VastaaPoista
  3. Vähemmän on enemmän :) Ihania käyttölahjoja!

    VastaaPoista
  4. Erinomaiset ja ihanat lahjat <3. Huomenna minäkin vien kuusen pihalle, ei jaksa enää siivota neulasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa täällä tuo joulu jo tökkiä, vaikka jouluihminen olenkin :)

      Poista
  5. Ihania lahjoja! Minäkin mietin ennen joulua, olisinko toivonut pellavalakanoita, mutta en sitten raskinut vihjaista niistä kun muita toiveita oli jo takataskussa. :) Hih, minä yritän pitää kuusta elossa Nuutinpäivään asti, pitääkin tarkistaa onko sillä tarpeeksi nyt vettä!

    VastaaPoista
  6. Kivoja ja tarpeellisia lahjoja olet saanut ★

    VastaaPoista
  7. Ihania lahjoja olet saanut <3
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  8. Kivoja lahjoja. Marimekolla on kyllä kivoja astioita. Nämä etunenässä. 😊

    VastaaPoista
  9. Mukavaa viikonloppua, olipa tosi kivoja lahjoja :)

    VastaaPoista
  10. Oi, kauniita lahjoja, ja just sitä, mitä halusit. Se on parasta, ettei tule hukkaosumia.

    VastaaPoista
  11. Oi ihania lahjoja! Siirtolapuutarha on tosi kaunista.

    VastaaPoista
  12. Hienot lahjat....Juu! - M -

    VastaaPoista
  13. Ihania lahjoja !! Se on aina parasta, että saa sitä mitä oikeasti haluaa.
    Mä sain Marimekon villasukat, kotimaiset villasilkki-pitkikset ja Aarikan korvikset. Tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...