torstai 3. heinäkuuta 2014

Lisää Salmiak Studion ihanuuksia

Edellisen Salmiak Studio postauksen kommenteista kävi ilmi, että kyseinen yritys oli monelle lukijalle ihan uusi tuttavuus. Tässä postauksessa esittelenkin toisen oman suosikkini Salmiak Studion valikoimista.

 

Raanuista tehdyt Revontuli-laukut ovat toinen suosikkini Salmiak Studion laukkuvalikoimista. Laukuissa on koristeena joko vintage-avain tai heijastava tasseli. Värityksiltään laukut ovat uniikkeja ja toista samanlaista on lähes mahdotonta valmistaa.

 

Revontuli-laukut valmistetaan vintage seinätekstiileistä ja vahvasta nahasta. Laukuissa käytetään seinätekstiiliä nimeltä Raanu, joka on perinteisesti käsinkudottu laadukkaasta villalangasta. Loimilankana laukkujen raanuissa on käytetty kestävää puuvillaista kalalankaa, samaa jota käytetään muun muassa räsymattojen loimessa. Raanumalleja on satoja, joten laukuissa käytettyjen raanujen kuviot ja värit vaihtelet. Salmiak Studion käyttämät raanut on löydetty vanhan tavaran kaupoista ja mummojen vinteiltä.

Revontulilaukkuja valmistetaan myös pienempinä, käsilaukkuina. Laukkujen pohja on vahvaa kenkätehtaan ylijäämänahkaa. Laukun voi huoletta laskea maahan, sillä nahkapohjasta on helppo pyyhiä kostealla paperilla liat pois.


Mitäs tykkäätte näistä Raanu laukuista?

Salmiak Studion nettikaupassa on heinäkuun ajan laukkuja tarjouksessa ja ilmaiset toimituskulut!



 * kaikki kuvat Salmiak Studion sivuilta

17 kommenttia:

  1. Mä niin ihastuin siihen käsikoruun :))

    VastaaPoista
  2. Tykkään kovasti! Erityisesti viimeisen kuvan laukku on minun makuuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija: se on minunkin makuuni. En osais varmaan valita noista edes parasta.

      Poista
  3. Nuo pienemmät revontuli-laukut ovat upeita, harmi vain että ovat verkkokaupasta loppu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: laitappa kyselyä salmiakstudio@gmail.com, luulen että voisi löytyä.

      Poista
  4. Nää laukut kolahti enemmin ★★★

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania laukkuja! Tollanen olis kyllä kiva ja on tarpeeksi isokin :)

    VastaaPoista
  6. Isot Revontuli-laukut ovat aivan ihania!

    VastaaPoista
  7. Onpas hauskoja laukkuja. Erityisemmin hauskaa tästä tekee se, että minulla on näitä raanuja tuolla varastossa turhan panttina, niillä vain on tunnearvoa, niin etten malttaisi niistä luopua, mutta jospa teettäisi niistä laukun :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...